keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Uuden vuoden tervehdys Perthista!

Tana vuonna mun ei tarvitse palella ilotulitusta katsellessa, koska taalla varjolampotila on 39c.

Tapasin Perthissa siis uudestaan saksalaisen Lisan ja muitakin Lisan kavereita. Perth on tallainen kiva rento pikkukaupunki, hyva lomailupaikka.

Me mennaan viettamaan uutta vuotta Kings Parkiin, mista on hyva nakoala joen yli kaupunkiin, joten se on hyva paikka katsella ilotulitusta. Valmisteltiin jo paivalla hyva picknic dinner, joten vesi kielella odotellaan. :)

Huomenna meen pyoraretkelle kaupungin edustalla olevalle Rottnest Islandille ja perjantaina lahden neljan paivan retkelle tanne Perthin ymparistoon: Monkey Mia 4 Day Tour.
Retken jalkeen suuntaan Melbourneen.

Meilla oli ihana perhejoulu kotona Sydneyssa ja jo edella mainittujen kulttuurien ohella oli joulua viettamassa meidan kanssa myos pari australialaista: Audreyn ja Svenian poikaystavat. Meilla oli hyvat brasilialaiset ruoat ja mun vadelmasacheria.

Nyt taytyy jo lahtea uuden vuoden viettoa aloittelemaan, taalla ollaan 7h teita edella.

-Raiskyvaa uutta vuotta!-

tiistai 23. joulukuuta 2008



Heiii!




Iloista ja lampoista joulua kaikille!




Meillakin on taalla kotona joulukuusi esilla ja vietetaan huomenna brasilialais- meksikolais- saksalais- suomalaista joulua. Ma leivon tanaan kakun huomista varten.. :)


Victoria ja Marcelo on lomalla Balilla, mutta kaikki muut ollaan kotona.




Ei tunnu kylla yhtaan kivalta, kun muutan lauantaina pois , koska lahden siinne Perthiin ja Melbourneen ja sitten Uuteen- Seelantiin. En haluasi lahtea viela Australiasta, mutta toisaalta mita kauemmin taalla olisin sita vaikeammaksi tulisi lahteminen.. Tulen kylla viela Sydneyhin 10.1 viikoksi ennen NZ moikkaamaan kavereita ja sulkemaan Australian pankkitilin ym.
En vielakaan ehtinyt laittaa lisaa matkakuvia, mutta laitan kylla. Oli
Olin pe, ma ja tanaan taas varastotoissa siella Skye Groupissa, kun niilla oli joulukiire ja soittelivat, olenko vapaana... illalla mulla on personal trainaus. :)


Victoria ja Marcelo lahdossa Balille.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008





kuva otettu toiselta laivalta. Kaikki ei mahtuneet nukkumaan samaan laivaan, joten vietettiin aina paiva talla isommalla laivalla ja osa meni sitten yoksi toiseen laivaan.





Hey!



Nyt olen taas kotona mahtavan matkan jalkeen!


Tanaan tuntuu laiskalta, koska nukuin 12 asti, kun koko 11 paivaa nukuttiin n. 5-4h yossa ja viimeisena yona ei juuri ollenkaan. :)

Aloitettiin paiva aina aikaisin aamulla, jolloin suunnattiin bussi seuraavaan kohteeseen valietappien kautta. Matkalla kuultiin selostusta seuduista, joita ohitettiin ja pysahdeltiin kivoissa pikkukulissa.
Nahtiin ja koettiin niin paljon kaikkea,etta ei pysty luettelemaan, mutta paallimaiseksi mieleen jai ainakin satumainen Fraisar Island ja siella erityisesti Lake McKenzie, jossa kristallin kirkas vesi ja valkoinen hiekka. Muistan siella paratiisissa loikoilun varmasti ikuisesti, koska sain just silloin viestin, etta Anja sai terveet sopot kaksostytot 10.12. :)








Terveisia korallirutalta.





Viime lauantaista maanantaihin oltiin purjehtimassa Whitsundays, mika oli myos ihan mahtavaa: snorklattiin koralliriutalla, nukuttiin laivan kannella tahtitaivaan alla, kaytiin paratiisirannalla ja syotiin hyvaa ruokaa. Naa kolme kuvaa on kaikki lauivareissulta. Laitan muita kuvia myohemmin.








Paratiisissa.





Ilma oli ihanan kuuma ja trooppinen siella pohjoisessa. Taas sain paljon uusia kavereita, porukka oli mahtava ja erityisesti kanadalainen Tomasina ja saksalainen Alexandra tuli tosi laheisiksi.

torstai 4. joulukuuta 2008

Hey Guys!

Halusin vaan sanoa moikka vahaksi aikaa, jos en enaa ennen lauantaita kerkea kirjoitella. Olen siis takaisin Sydneyssa 16.12 toivottavasti hauskan matkan jalkeen. :)

En tieda paasenko ja kuinka usein kayttamaan tietokonetta ja on varmaan parempaakin tekemista, mutta yritan laittaa sielta jostain kuulumisia.

Jos haluatte katsoa, mita mun reissu suunnilleen pitaa sisallaan menkaa www.connections.travel ja etsikaa sielta 11 Day Capricorn Suntanner-matka.

Kisses mates

tiistai 2. joulukuuta 2008








































Hey

Hyvaa joulukuuta! Ei kylla uskoisi, etta on jo kohta joulu, koska ilma vaan lampenee koko ajan ja vaikea kuvitella, etta siella on kylma.

Oltiin lauantaina saksalaisen Carolinin kanssa Blue Mountains- retkella. Siella oli upeita maisemia ja sademetsaa. Kaytiin myos katsomassa kenguruita ja papukaijoja National Parksissa, missa ne elelee ihan vapaina.

Eilen oltiin koko paiva Taronga Zoossa, mihin mennaan lautalla taalta kaupungista.

Ma olen siis aloittelemassa mun matkan matkailu ja turistivaihetta, koska lauantaina lahden siis sille 11 paivan reissulle tata itarannikkoa pohjoiseen. tulen takaisin Sydneyhin 16.12.

Me ollaan elelty sopuisasti Victorian ja Marcelon kanssa samassa huoneessa. Perjantaina siis meksikolainen tytto Judith ja saksalainen Svenja muutti couple roomiin. ja Vic ja Marc tuli mun huoneeseen. :)























Ja sitten kuvia Taronga Zoosta: